Introvertti-luonne ja yksinasuminen takaa kyllä sen että tuntee itsensä toisinaan yksinäiseksi. Ei ole välttämättä moneen päivään ketään kenen kanssa jutella. Mä kyllä rakastan omaa rauhaakin todella paljon, mutta välillä on vaan sellaisia hetkiä ja päiviä, kun haluaisi vain käpertyä peiton alle ja nukkua koko päivän, koska ei ole mitään suunnitelmia. Jos suunnitelmissa on kavereiden tai perheenjäsenten näkemistä, saattaa se olla mun koko viikon kohokohta. Mä oon just sellainen ihminen, joka ei halua "tuputtaa" omaa seuraansa muille. Siksipä en oikeastaan koskaan kysy kavereilta nähdäänkö tai voinko tulla teille. Yleensä odotan vaan kutsua.
Tätäkin asiaa ollaan käsitelty terapiassa, mun täytyisi harjoitella just sitä kysymistä, että nähdäänkö tai ihan vaan vaikka soittaa kuulumisia. Se vaan tuntuu mulle niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Mieluummin mökötän yksin kotona kuin tarttuisin siihen luuriin ja kysyisin seuraa tai edes soittaisin höpötelläkseni kuulumisia jollekin. Jotenkin sitä aina vaan ajattelee, kun muilla on perheet tai poikaystävät, ettei halua häiritä heidän elämää.
Eli voin siis syyttää ihan myös itseäni tästä yksinäisyydestä. Omin teon voisin siihen vaikuttaa, mutta se vaatii harjoittelua. Käytän paljon Snapchattiä ja lähetän kavereille päivittäin höpöttelyvideoita - se on mun mielestä paljon helpompaa kuin se soittaminen.
Olen myös miettinyt sitä, että olisi kivaa tutustua uusiin tyyppeihin. Suurin osa mun kavereista on muuttanut täältä pois opiskelujen perässä. Välillä mua ottaa päähän tää mun ujous & introverttius. Olisimpa semmoinen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut niin osaisin ehkä paremmin tutustuakin ihmisiin. Tästä oon ehkä päässyt jo vähän onneksi yli. Jos mietin tilannetta muutama vuosi takaperin - en olisi uskaltanut lähteä blogitapahtumiinkaan yksin. Nykyään yritän uhrata introverttiutta ja viime syksynäkin lähdin blogimiittiin, josta en tuntenut ennalta ketään - paitsi blogin kautta. Selvisin hienosti ja oon super ylpeä itsestäni. Muutenkin oon alkanut tehdä asioita yksin. Oon käynyt parilla keikalla yksin ja kävin Helsingin reissussakin yksin. Yleensä olen näihin kysynyt seuraa, mutta kavereilla on ollu just sillon jotain muuta menoa. Oon vaan ajatellut, että oma seura on pakko hyödyntää ja että en aio esim. jättää tätä reissua tai keikkaa väliin, koska en saanut seuraa. Mä selviän siitä yksinkin.
Tätäkin asiaa ollaan käsitelty terapiassa, mun täytyisi harjoitella just sitä kysymistä, että nähdäänkö tai ihan vaan vaikka soittaa kuulumisia. Se vaan tuntuu mulle niin ylitsepääsemättömän vaikealta. Mieluummin mökötän yksin kotona kuin tarttuisin siihen luuriin ja kysyisin seuraa tai edes soittaisin höpötelläkseni kuulumisia jollekin. Jotenkin sitä aina vaan ajattelee, kun muilla on perheet tai poikaystävät, ettei halua häiritä heidän elämää.
Olipa hyvä kirjoitus! Itsellä ollut samoja fiiliksiä tosi paljon. Jotenkin sitä oppii vaan aikuistumisen myötä ottamaan itseään niskasta kiinni ja laittamaan viestiä. Parasta on kun vihdoin tutustuu niihin ihmisiin, joille pystyy laittaa viestiä vaikka mikä olisi.
VastaaPoistaNyt täällä ulkomailla kimppakämpässä asuminen pistää introvertin kyllä aikamoiseen haasteeseen. Paras fiilis on kuitenkin se, kun saa otettua itseä niskasta kiinni ja puhuttua täysin tuntemattomalle ihmiselle.
https://elinakatariinam.blogspot.is/
Kiitos! :) No kiva, kuulla, että on helpottanut! No joo varmasti! Kimppakämppä ois kyllä itsellekin aikamoinen vaihtoehto! :D No uskon sen! :)
PoistaPystyn kyllä hyvin samaistumaan tuohon yksinäisyyteen, mikä välillä iskee vaikka asutaankin poikaystäväni kanssa yhdessä ja ystäviäkin löytyy ympäriltä muutama. Olen myös enemmän introvertti luonteeltani, ja joskus tosiaan se näkemisen ehdottaminen tuntuu vaikealta, koska ajattelee että toisella on kuitenkin jotain muuta.. Olen kuitenkin yrittänyt petrata asian suhteen, ettei vastapuolelle tule tunnetta etten haluaisi nähdä ollenkaan! Ihana kuulla että olet kuitenkin päässyt suurimmasta ujoudesta yli, ja lähtenyt tekemään asioita myös yksin - samalla voi oikeasti tutustua niihin uusiin ihmisiinkin :) Ihania kuvia siusta <3
VastaaPoistaNo jep, introverttius vaikuttaa kyllä aika paljon siihen aloitteen tekemiseen. Voi kiitos!♡
PoistaTäällä kans samoja ajatuksia ollut useinkin. Enemnän tosin nuorempana, kuin nyt päälle 30v 😊 Sinällään tärkeä seikka oivaltaa ja ymmärtää, että osaa itse suhtautua asiaan oikein ja lempeästi. Itse joskus ajatellut, ettei kukaan ota minuun yhteyttä tms., kunnes ymmärtää oman toimintansa. Joskus täytyy itsekin uskaltaa ottaa puhelin käteen ja soittaa 😁
VastaaPoistaNyt perheellisenä omaa aikaa on vähän ja täytyykin järkkäillä niitä hetkiä, että saa olla itsekseen. Kuinka ihanaa onkin joskus olla yksin kotona hiljaisessa talossa ja käpertyä viltin alle teekupin kanssa 💕
No joo, ihan totta kyllä! Oi, uskon sen! :)
PoistaKauniit kuvat💕 Ihana että kirjoitit tästä aiheesta!
VastaaPoistahttp://jasukuvaa.blogspot.fi/
Voi kiitos!♡ Kiva kuulla, että tykkäsit!♡
PoistaVoi toi kuulostaa ihan kuin mun suusta tulleelta! Juurikin tuo, ettei sitä omaa seuraa viitsisi "tuputtaa" muille :D
VastaaPoistaAijaa! :Dd Se sana kyllä kuvaa mun fiiliksiä tosi hyvin! :D
PoistaIhana post! Mä olen myös sellanen, et kavereita on, mutta jos en tarjoa ja tyrkytä seuraani niin ei kukaan mua kyllä varmaan muista tai ajattele kutsuvansa mihinkään. Ehkä semmosia asioita myös oppii tekemään yksin. Se on vaan aikaa vievää ja henkisesti raskaampaa, kuin kukaan muu voi käsittää. Tiedän, kun olen tästä kärsivä, vaikka olen parisuhteessa, mies ei ole pitämässä kädestä kiinni kotona 247 ja joudun aina herätellä niitä kavereita F2F tekemään asioita :) :(
VastaaPoistaKiitos! Joo, toi fiilis tuntuu niiin tutulta!! :/
PoistaVoin NIIN samaistua sun fiiliksiin! Itsekin olen noin viimeisten viiden vuoden aikana taistellut omien fiiliksien kanssa juuri siitä, etten halua "tuputtaa" omaa seuraani, sillä en uskonut, että se oikeasti kelpaisi. Asioita myös aina pahensi se, jos näki kavereiden tekevän keskenään jotain, eikä itseä oltu pyydetty mukaan. Usein halusin myös puhua näistä asioista jollekin, mutta tuntui, ettei kukaan oikeasti ymmärtäisi, miltä se tuntuu.
VastaaPoistaAnyway, täältä löytyisi myös yksi, joka mielellään tutustuisi uusiin ihmisiin ja löytäisi samankaltaisia ystäviä! :)
Siis joo. Se fiilis aina kun osa kaveriporukasta suunnittelee jotain juttua ja sua ei oo pyydetty mukaan. Toki mä ymmärrän senkin että aina ei nähdä koko porukalla, mut kyllä se silti toisinaan tuntuu kurjalta. :/ No niimpä, olis niin mukava tutustua uusiin samanhenkisiin ihmisiin! :)
PoistaKivan aito ja rehellinen postaus <3 Varmasti monelle tuttuja tunteita, myös mulle ja niistä viime vuoden puolella blogiin kirjoittelinkin. Jos nähdään jossain blogitapahtumassa, tuuthan juttelemaan! :)
VastaaPoistaVoi kiitos!♡ Yritän uskaltautua, jos sut jostain tapahtumasta bongaan! :)
Poista