Summer Up

11.7.2016


Viikonloppuna oltiin kavereiden kanssa Summer Upissa, kaikenpuolin postiviinen fiilis jäi päällimmäisenä mieleen, vaikka vastoin käymisiltä tällä reissulla ei todellakaan vältytty!
Torstaina oli tarkotus lähteä ajamaan, mutta auton kanssa tulikin ongelmia, eikä päästy sillä autolla lähtemään millä piti. Onneksi kuitenkin saatiin kuin saatiinkin auto lainaan ja päästiin torstai-iltana lähtee ajelemaan kohti Lahtea.
Perjantaina kaikilla oli hyvä fiilis & oltiin intoa täynnä. Laittautuessa fiilisteltiin Summer Up 2016 - listaa ja virittäydyttiin tunnelmaan. Perjantai sujui muuten kaikin puolin ihan hyvin ja oli hyvä meininki, mutta vesisade ja kylmyys vähän harmitti. Varsinkin kun olin ollut koko viikon kipeenä ja olin vieläkin vähän puolikuntoinen. Onneks oli kuitenkin hyvä fiilis!Viimeisen artistin eli Cheekin () jälkeen sitten suunnattiinkin Tivoliin jatkoille, jossa meillä oli pöytävaraus. Pilkun jälkeen siirryttiinkin vielä porukalla jatkoille kaverin luokse. Itse olin kyllä jo ihan valmis nukkumaan ja onneks pian pääsinkin.
Lauantai meni vähän rauhallisemmin merkein. Päivällä aurinkokin näyttäytyi meille hetken. Oltiin edellisestä illasta väsyjä ja meinattiinkin nukahtaa yhessä välissä kun istuskeltiin hetki, haha! Viimeisenä illalla esiintyi Tyga, jota mentiin katsomaan, mutta mulla oli niin kamala selkäkipu, etten pystynyt katsoo kun pari biisiä ja oli pakko lähtee pois. :( Meninkin sitten ajoissa nukkumaan, kun muut kävi vielä jatkoilla, eikä kyllä edes harmita!

Oliko muita Summer Upissa? Mun mielestä Summer Up ei ollu yhtä hyvä kuin ennen, mites teidän mielestä?

10 kommenttia:

  1. Pakko tunnustaa, että mä en ole ikinä ollut ainoillakaan festareilla... :-D Teillä kuitenkin vaikuttais olleen oikein kiva viikonloppu Summer Upin parissa! :) Ehkä tässä vielä joskus itsekin... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Suosittelen kyllä kovasti! :) Jep, olihan meillä! :)

      Poista
  2. En ite ollu paikalla, mutta kavereit haukkui uuden aluejärjestelyn suohon :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli kyllä paljon huonompi kuin aikasemmin, ihan omituinen. :(

      Poista
  3. En oo ikinä ollut Summer Up-festareilla, mutta selkäkipua lukuunottamatta kuulostaa kivalta viikonlopulta :) Tyga on varmasti hyvä livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se! Harmittaa vaan kovasti kun piti lähteä kesken keikan pois. :(

      Poista
  4. kiva postaus! vitsi mä oon aina halunnut päästä summer upeille! ehkä sitten ensi vuonna :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Aijaa, festarit on kyllä kivoja! :)

      Poista
  5. Kuulostaa kivalta! Mukavia kuvia. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää päivääni, olethan kuitenkin asiallinen♡

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan