Banana bread

1.4.2018

Innostuin yksi päivä kokkailemaan oikein huolella. Ensin tein ekaa kertaa itse täytettyjä uunipottuja ja iltapalaks tekasin vielä tän banana breadin. Oon aika huono laittaa vaan itelleni ruokaa, joten yleensä tulee syötyä jotain tosi helppoo ja nopeeta. Välillä kuitenkin innostun laittamaan ruokaa oikein pitkän kaavan mukaan. Törmäsinkin tän terveellisen ja helpon banana breadin ohjeeseen ja halusin testata, vaikka oman muistini mukaan banana bread ei oo ollu ihan mun lemppariherkku kuitenkaan. Tästä tuli kuitenkin yllättävän hyvää! Tätä täytyy tehdä useamminkin.
Pieni banana bread

3 tummunutta banskua
3 dl blenderissä jauhettuja kaurahiutaleita
1 rkl kookosöljyä
1 rkl vaniljasokeria
Goji-marjoja


○ Muussaa banaanit kulhossa kookosöljyn kanssa
○ Jauha kaurahiutaleet esimerkiksi blenderissä
○ Lisää jauhot banaanien joukkoon
○ Lisää vaniljasokeri
○ Sekoita tasaiseksi, ripottele gojimarjoja joukkoon
○ Laita taikina uunivuokaan tmv.

Paista 180°C:ssa 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä tunnin verran ja sitten voit herkutella! Säilytä jääkaapissa. Jos tykkäät vähän kosteammasta banana breadistä niin kannattaa lisätä taikinaan vähän nestettä tai esim. enemmän kookosöljyä ja vanilja nestemmäisenä.

Alkuperäiseen ohjeeseen tuli manteleita ja vanilja taisi olla nestemäisenä, mutta koska en voi syödä manteleita korvasin ne Goji-marjoilla. Voisin laittaa Goji-marjoja melkein mihin vaan, ne on niin hyviä!

Kuuluuko banana bread sun herkkuihin?

6 kommenttia:

  1. Wouu onpa helppo ohje! Banaanileipä on niin hyvää ja tätä ohjetta vois kyllä seuraavaksi kokeilla *.*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää on kyllä, tämmönenki poropeukalo onnistu tässä! :)

      Poista
  2. Mä oon himoinnu tässä viime aikoina banaanileipää, mut en oo löytäny mitään hyvää ohjetta. Tällä ohjeella voisin kyl kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Oli tosi helppo tehdä! :)

      Poista
  3. Niin herkullisen näköistä! En ookaan pitkään aikaan tätä tehnyt, mutta pitää kyllä ehdottomasti testata tätä pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista

Kommenttisi piristää päivääni, olethan kuitenkin asiallinen♡

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan